Ceridwenin päiväkirja

Aloin kirjoittaa tähän kirjaan, jonka sain äidiltä viimeksi, kun nähtiin. Sehän oli ihan täynnä jotain ihme sotameininkejä koko paikka ja äiti varmasti siellä kappelissa kirosi parhaansa mukaan porukkaa, vaikka onhan se sanonut, että hänen pitää nyt sovittaa syntejään kerta haluaa nähdä isän Taivaassa. Mutta kuitenkin sitten kun olin vähän muuttunut kotkaksi ja repinyt silmiä päästä nii näin sitten äitiä ja juteltiin kuulumisia. Sain siltä tän kirjan ja äiti sanoi, että kirjoittaminen auttaa selkiyttämään ajatuksia, mutta ei sitten kannata sitä jättää lojumaan minne sattuu, kun naisilla pitää olla omat salaisuutensa. Niin päätin sitten, että kirjoitan tätä tällein sidheksi niin ei ihmiset kauheesti osaa sitä sitten lukea. Aika ovelaa! Vaikka keijut sitten tietenkin lukee, mutta se on ihan oikein, kun ne kuitenkin tykkää kauheasti salaisuuksista, koska ne on yleensä jänniä. Vaikka en kyllä tiedä saako nekään tästä mitään selvää kun en mä tiedä miten sitä keijujen kieltä kirjoitetaan. No, saavatpa nauraa mun kirjoitusvirheille sitten.

 

Opiskelut sen viisaan miehen luona (miksei ihmisten nimet tartu päähän, en ymmärrä?! Pikkuvelikin on vaan veli vaikka onhan se nimetty jonkun arkkienkelin mukaan. Sitten aina arvailen, että minkä niistä) on kaikkea jännää tieteilyä vaikka pääosin on ollut aika tylsää lukemista. Mutta ei ne kirjat ole ihan niin tylsiä kuin ne huoltajan (sen nimi alkaa E:llä) kirjoittamat kirjat pelagialaisuudesta tai jostain romanssijutuista. Muutenkin jotenkin turhan monimutkaista kaikki romanssijutut.

 

Oli vielä erikoisvaikea opiskella, kun sitä kaupunkia missä me oltiin, joku nimi silläkin varmaan on, mutta ainakin siinä oli vankat muurit, piiritettiin. Se viisas mies joutui sitten kauheasti miettimään niitä juttuja, että millä siitä selvittäis. Koko ajan joku tako porttia, mutta sitä ei saanut mennä avaamaan kerta ne ois sieltä tullut tappamaan, polttamaan ja raiskaamaan ja mä oisin joutunut viiltämään oman kurkkuni auki ja se ei kyllä ois kivaa. Mä en oo yhtään varma kuka mua odottais toisella puolella. Ja aattelen kuinka pettynyt isä ois, jos en sitten päätyiskään sinne Taivaaseen. Velikin vaikuttaa olevan siihen suuntaan kallellaan. Äiti varmaan ymmärtäis, vaikken pääsiskään Taivaaseen. Silläkin on kuitenkin prosessi kesken sen homman suhteen.

 

Se mun ritari kysyi mitä mieltä mä olen piirityksestä. No mä kerroin miten ärsyttävää se on kun ei pääse kunnolla opiskelemaan. Hirveen epäkäytännöllistä. Voisko ne toiset vaan lähteä pois? Vai pitääkö ne vaan kaikki tappaa, että niistä pääsee eroon ja jatkamaan omaa elämää? En tiiä.

 

Menin tapaamaan sitten viisasta miestä eikä sillä taaskaan ollut aikaa mulle, kun sen hiekkalaatikko oli mennyt ihan sotkuun. Menin sitten kirjastoon ja aattelin, että nyt etin sieltä kunnon aseen ohjeen. Vois vaikka heittää jotain räjähtävää niiden niskaan. No, en tietty ehtinyt, kun joku kaapu istui mun paikalla. Ja tarkotan vaan kaapua, se siitä läpsähti maahan, kun sitä kosketin. Siltä jäi jälkeen lappu ja menin sitten viisaan miehen luokse sen kaavun ja lapun kanssa ja kerroin mitä kävi. Se oli ihan kiinnostunut ja sanoi, että sitä viisautta vois löytyä lisää Oxfordista. Se nimi jäi mieleen, kun mun mielessä se vääntyi Härkäketuksi. Ihan hassua, miten niin käy, että tulee vaan joku mielikuva sanasta. Ja sitten mietin vähän aikaa sitä mimmonen ois härkäkettu ja oisko semmoisia kuitenkin olemassa.

 

No mut se piiritys sitten päättyi johonkin. Mun ritari sanoi, että me oltiin oltu jotenkin ylivoimaisia, mutta en mä ainakaan ehtinyt ees heittää niiden niskaan mitään. Sieltä tuli se Sir Tirskahdus (ei ole sen oma nimi, mutta sen nimestä tuli se jotenkin mieleen) ja se oli ihan, että nyt tarvitaan noitahommia. No lupasin auttaa, vaikka enhän mä mikään noita oikeesti oo. Tai siis en ainakaan usko, vaikka sanoohan ne, että eriväriset silmät on noidan merkki, että silleen Sir Tirskahdus vois olla myös oikeassa.

 

Lähdin sitten sen sirin kanssa kattomaan jotain kaveria, joka oli loukkaantunut. Mutta eihän se edes muistanut, minne se oli sen jättänyt! Aattele, että unohtaa kaverinsa. Ei tainnut olla tärkeä kaveri sitten kuitenkaan. Niin sitten tein, mitä silloin kun metsä yrittää peittää ja menin vaan pokkana johonkin suuntaan ja päätin, että siellä se on. No siellä oli joku kappeli ja siellä se kaveri sitten makasi, mutta se oli kuollut jo. Mutta olipa kaunis ruumis sanonpa vaan! En oo nähnyt noin vaikuttavaa tyyppiä elävien keskuudessa ja hetken vähän mietin, että onko nyt jo liian outoja mun mieltymykset, mutta sitten se puhui mulle jotain mystistä ja olin ihan helpottunut. Mutta samalla se aiheutti mulle jonkun kamalan kohtauksen. Tai se oli aluksi kamala, mutta sitten aattelin, että ei voi olla pahempi ko se, mitä siellä suolla oli ja musta tuntuu, että mä ymmärrän nyt enemmän, miten tää oma ruumis toimii. Että se on elävä, kun mun henki on siinä ja mun henki voi sitten pitää siitä ruumiista huolta. Oikeesti tosi vaikea selittää, mutta mä ymmärsin.

 

Huoltaja halus mut sitten takas Camelottiin (muistan nimen, koska siitä tulee mieleen kameli, mitä meillä oli metsässä, mutta joiden olemassaoloon esimerkisi Krn ei kyllä usko ollenkaan). Niin me mentiin sitten sinne. Matkalla basiliski oli tappanut hevosen ja ratsastajan ja selitin siitä sitten mun ritarille, mutta musta tuntui, ettei se ihan tajunnut. Ihan hyvä, koska multa taas livahti, että äidillä oli semmonen ollut ja siitä ei silleen saisi kertoa. Mutta sitten me nähtiin jotain ryysyporukkaa, joiden kylään oli hyökätty ja mä olin sitten valmiina heti auttamaan vaikka mun ritari oli sitä mieltä, että nyt äkkiä kotiin kerta on basiliski liikkeellä. Oikeesti, musta välillä tuntuu, että se on vähän raukka. No en suostunut tietenkään vaan hoisin niiden ryysytyyppien haavoja ja mentiin yhtä matkaa kotiin.

 

Kotona oli kiva kuulla, että lainasisko (se, joka ei oo oikeesti sisko, mutta on mulla niinku lainassa) oli tappanut jonkun hirviön tikarilla. Mietippä! Ja mulla on ritari, joka pelkää basiliskia. Mutta ei se mitään, se mun ritari on kuitenkin hyvä tyyppi ja antaa mun tehdä aikalailla mitä haluan, vaikka onkin kamalasti huolissaan kaikesta.

 

Sieltä tuli kanssa sellainen lady, joka halusi aseenkantajaksi. Niin mä sitten järkkäsin sen sitten mun ritarille nii mulla on nyt sitten myös aseenkantaja mukana. Sitä ei saa kertoa, että se on nainen, kun se on nyt taas joku ongelma näille kymreille. Nii mä oon sitten ihan hys hys ja me keksittiin, että sen nimi on Elmond. Se sana muistuttaa mantelia, vähän niinkun sen silmät.

 

Sitten tulikin suonoita hakemaan mua. Henget oli kertonut sille, että mua tarvitaan suolla ja mä sitten lähdin. Krn lähti kanssa, koska sillä oli jotkut omat pakanat mielessä. Että käytiin usvaisessa metsässä juttelemassa niille ja ne oli ihan myönteisiä. Mun ritari ja Elmond tuli tietty kanssa mukaan ja olin iloinen sen mun aseenkantajan puolesta, että se pääsi heti hommiin mukaan.

 

Suolla sitten kerrottiin, että mun pitäisi vapauttaa hirviö tuhkatammesta. Olin ihan mielissäni, koska kuulosti niin jännältä. Krn ja mun ritari oli vähän, että apua, mitähän tästä, mutta mä ja mun aseenkantaja oltiin, että eespäin! Nii sitten mentiin sinne puulle ja mua kauheesti kiinnosti, mikä hirviö siellä on. Mutta ennenko ehdin jysäyttää niin sinne tuli se lady ja sir, jotka viimekski tapasin suolla ja ne oli silleen, että ei! Jumala oli sanonut, että ei saa, että sieltä tulee seitsenpäinen lohikäärme. Krn oli sitten ihan että homma seis, kerta maailmanlopun peto, seitsenpäinen lohikäärme, nousee merestä ja sitten maailma loppuu. Vähän alkoi mietityttämään, että onko tää järkevää ja onko tää taas joku, missä pitäis olla vaan rauhassa ja miettiä. Mietin esimerkiks, että pitääkö se lohikäärme nyt vapauttaa, että se voi sitten siirtyä sinne mereen odottamaan sitä maailman loppua?

 

Mutta sitten se sir kehtas epäillä, että millä mä edes puun halkaisisin ja sitten mä kimpaannuin. Ritarit on koko ajan haastamassa toisiaan ja mä otin sen sitten haasteena. Että näytetäänpän herra ritarille, miten se puu oikein halkastaan ja mä sitten matkustin pilviin etsimään kipinää ja sieltä se sitten löytyi ja jysäytin sen puun sitten pirstaleiksi. Oppi ehkä se sir. En tiedä, kun sieltä tulikin sitten semmoinen moskiittoparvi ja aika kiire karkuun.

 

Niin nyt täällä sitten jyllää tämmönen kulkutauti ja vähän mietin, että oisko sittenkin pitänyt jättää se puu halkomatta, mutta ois voinut jumala ottaa vaikka suoraan yhteyttä muhun ja sanoa suoraan eikä lähettää tommosta turhan tärkeetä ritaria estämään. Sitä ladya ois voinutkin kuunella enemmän, mutta eihän se kauheesti puhunut, kun ritarit halusi siinä keskenään vääntää. Se suonoita oli kuitenkin ihan kiva ja kohtelias, että mieluummin sitä auttaa ko jotain urpoa. Että mä aattelen, että se jumala nyt siellä sitten kostoksi laittoi kulkutaudin, kun en uskonut. Mut ehkä isä saa sille puhuttua järkeä, että ei ole täysin mun vika tämä. Oon nyt kuitenkin yrittänyt auttaa sairastuneita ja tiään, että äiti tekee niin kanssa, että ehkä tää tästä vielä helpottaa ja jumala näkee, etten ole ihan kamala tyyppi. Tästä voisin oikeestaan kertoa äidille, kun se kuitenkin tajuaa näitä hirviö/vitsaus hommia. Ettei ihmettele, että mistä tämäkin nyt tuli.

 

————————————————————————————————

————————————————————————————————

Tänään oli sen Krn kaverin häät. Tai siis piti olla, mutta ne peruuntui kerta sulhanen oli tehnyt munkkivalan. Koska Jumala oli kuuleman mukaan lähettänyt sanan yhden toisen ritarin mukana ja mä en kyllä oikeasti ymmärrä, miksi kaikki celestiaaliat ja henget ottaa yhteyttä ihan toisiin tyyppeihin sen sijaan, että sanois vaan suoraan. Kieroja ko sidhet. Lainasisko oli siitä ihan vihoissaan ja niin oli morsiammen velikin ja sitten oli kamala kaksintaistelu ja koska ritarit on tyhmiä, niin ne päätti sitten mennä hevosilla ja tietenkin Krnin kaveri kaatoi hevosensa ja sen hevosen jalka katkesi enkä osannut hoitaa sitä ja sitten se kaveri tappoi sen hevosen siihen. Vihaan ritareita enkä ymmärrä niiden sekoiluja. Jotenkin jonkun kunnia nyt palautettiin, mutta se hevonen kuoli kyllä ihan turhaan. Eikä mulla ole mitään hajua miten se kunnia siinä sitten palautui ja miten se voi olla niin tähdellistä.

 

Siinä hevosessa oli keltaisia paiseita. Että ois se ehkä voinut kuolla muutenkin aika pian. Harmittaa, että eläimiinkin tää vitsaus, jonka mä taisin vapauttaa, osuu.

 

Ennen niitä häitä sitä morsianta jännitti ja se tuli kysymään siskolta apua. Niin opin paljon sitten niistä vaimon velvollisuus hommista, mutta ei ne sitten ihan kauheesti velvollisuuksilta kuulostanut. Tai siis aika jännää mitä kaikkea sitä voikaan toisen kanssa tehdä.  Mutta ei kyllä niin jännää, että jaksaisin perehtyä, kun voisi vaikka selvitellä niitä juutalaisjuttuja.

 

******************

Kirje Indegille:

 

Hei äiti!

 

Toivottavasti voit hyvin. Minä voin hyvin.

 

Tänne Camelotiin saapui joukko metsäpakanoita. Pakanat ovat jotenkin innostuneet minusta, mikä on minusta ihan jännää, mutten tiedä kauanko rakas siskosi jaksaa katsella heitä, jos he aikovat tännen tulla useamminkin minua tapaamaan, kun on itse kuitenkin harras pelagialainen ja kristittyjen kuuluu kai vähän olla erimielisyyksissä pakanoiden kanssa. Toisaalta siedetäänhän täällä roomalaiskatolilaisiakin, joten ehkä nämä menee siinä samassa vieraanvaraisuudessa. Mutta luulen, että se sietäminen johtuu siitä, että jotkut roomalaiskatolilaiset on ihan hyviä tyyppejä niinkuin esimerkiksi isä.

 

Aiheessa pysyäkseni, nämä pakanat saapuivat joukolla ja heillä oli heidän eräänlainen johtajansa, jota kutsun Accoksi, mukana. Hän oli ihan kuolemankielissä ja hänellä ja hänen heimollaan oli keltaisia paiseita, mutta kukaan muu ei tuntunut näkemään niitä paiseita. Olin nähnyt samanlaisia paiseita aiemmin eräällä hevosella.

 

Kuten tiedätte edellisestä kirjeestäni, tulin vapauttaneeksi vitsauksen maailmaan ja epäilen, että nämä keltaiset paiseet ja kulkutauti ovat sen peruja. Siksi ehkä minä näen ne, mutta kukaan muu ei. Mieleeni kuitenkin tuli, että sinä voisit nähdä ne myös. Jos näet, niin tautiin tepsii basiliskin myrkky. Hän oli ystävällinen ja antoi sitä minulle ihan vain kun nätisti pyysin. Ehkä hän on sukua sille basiliskille, joka suojeli meitä aiemmin. Minun ritarini oli niin viisas, että antoi minun mennä yksin. Jos hän olisi tullut mukaan, basiliksi olisi varmaan säikähtänyt ja sitten tappanut meidät. Annoin minun ritarilleni kiitokseksi basiliksin suomun. Ja tein toisista korvakorut.

 

Toivottavasti katumusharjoituksesi etenevät hyvin. Minäkin olen opiskellut ahkerasti.

 

Ceridwen

**************

Lainasiskon häät oli hienot. Olisi ne voinut kuulemma olla hienommatkin sanoi lainasisko, mutta ehkä se oli siksi kerta lainasisko on ennenkin naitu niin sitten ei niin enää jaksa järjestää. Mutta jännää oli se, että se sama kaveri pitkine sormineen, joka yritti lumota minun perhettäni aiemmin ja jonka sitten hääsin soitteli puutarhassa harppua. Olin ihan valmiina häätämään sen taas, mutta tällä kertaa se oli enempi juttutuulella ja vähemmän pahantekomielessä. Se kutsui meidät usvan taakse jonnekin paikkaan, missä se ei tykkää noidista, mutta joka on muuten hyvä paikka. Se oli kai Avanto tai joku sellainen paikka. Niistä noidista tuli mieleen ne äitin entiset nunnakaverit, jotka oli pahan vallassa kaikki ja teki pahoja noitajuttuja eikä hyviä niinkuin äiti nykyään tai minä. Että en tiedä menisinkö sinne ihan heti, mutta ainakin ottaisin basiliskin mukaan kerta ne on hyvä sylkemään noitia alas taivaalta.

 

Se pitkäsorminen ennusti meille, että lainasiskosta tulee kuningatar ja sen mies kuolee. Minä seisoin tienhaarassa ja toinen tie vie syvyyksiin ja toinen nostaa taivaisiin, mutta molemmat vievät pois rakkaitteni luota. Kuulosti todelta tyhmältä lähteä muka ihan yksin, mutta sitten aattelin, että mun ritarin ja Elmond ois varmaan kuitenkin mukana kerta niitä ei ehkä lasketa rakkaiksi vaikka mun ritari onkin vähän niinkuin perhettä.

 

No mutta lainasisko oli ihan suruissaan siitä, että sen mies kuolisi ja sitten se teki tarinavaihtokaupan Pitkäsormisen kanssa. Selvisi, että ritari tappaa lainasiskon miehen ja sen ritarin kilvessä on miekka. Jotenkin voi arvata, että joku tyhmä ritari metallikuoressaan olisi just niin tyhmä, että liikkuis murhamielellä kerta ei niitä tunnu muu kiinnostavan. Ruusut oli muutenkin juttu, kun sisko myöhemmin tuli todella kauniin ruusun kanssa ja kysyi voisinko tutkia ja kyllä mä sitten tutkin kerta mä kennaan nää jutut ja se ruusu oli tosi jännä.

 

Se ruusu vei mut matkalle ja siellä oli taas niitä pakanoita. Että selvästi se ruusu oli jotain pakananoituuden tuotetta kerta sitä niin hirveesti ne pakanat kiinnosti, itteä ei erityisemmin vaikka ne onkin ainoita, jotka kennaa, että mä osaan jotain ihan järkevääkin niiaamisen ohella. Siellä oli semmonen nainen joka oli joku nunna ja se oli väijyttämässä Accoa ja sen kavereita, jotka väijytti kaurista. Eka aattelin, että antaa niiden väijytellä toisiaan, mutta sitten mä kennasin, että kun on jonkun hengen pelastanut, niin ko mä Accon ja sen heimon, niin sitten niistä on vähän niin ko vastuussa. Että hukkaan ois mennyt senkin basiliskin myrkkylahja, jos ne nyt sitten väijytettäis hengiltä. Niin varotin niitä sitten, mutta sillä nunnalla oli koiria mukana ja ne koirat raateli mua. Onneksi lainasisko osaa parantaa ja oli just saanut äidiltään häälahjaksi semmosen erityisen ristin. Niin ei sitten käynyt pahemmin. Mutta ehin huomata, että sillä nunnalla oli kaverina kanssa semmonen ritari, jolla oli ruusu kilvessä. Se ratsasti ruskella hevosella, jolla oli valkoinen läiskä ja mä varmaan tunnistan sen hevosen kyllä sitten kun en mä noita ritareita erota toisistaan.

 

No lainasisko sitten selvitteli sitä asiaa enemmän ja se on ehkä joku epäkuollut se ritari kerta se on yhä hengissä vaikka siitä jutusta, josta oli se ruusu kasvanut oli jo aikaa. Mutta tää on ehkä enemmän siskon heiniä. Se on niitä ennenkin puukotellut.

 

Sain tänään lahjaksi kirjan. Se kertoo roomalaisista yrteistä ja siinä on tosi hyvät kuvitukset! Kasveista on piirretty hyvät tuntomerkit – juuretkin – niin kyllä tuntuu, että mä opin tästä kovasti. Mä sain sen kirjan siltä ritarilta, jonka siskon Krnin kaveri jätti hääpäivänä. Se oli sittenkin ihan järkevä tyyppi ja se kauheesti kyseli multa juttuja. Niin kerta se oli antanut mulle lahjan niin mä sitten tarjouduin vastalahjaksi opettamaan sen lukemaan. Sen ritarin nimi muistutti cinensistä, niin ko trollius cinensis eli kesäkullero. Niin se on sitten hänen nimensä minulle eikä sir Cinensis ole ainakaan vielä pahastunut uudesta nimestään. Mutta ehkä pahastuisi, jos kuulisi, että se nimi tulee sellaisesta keltaisesta kukasta.

 

Muistan ko löysin äidin Raamatun välistä keltaisen kukan. Se oli säilyttänyt värinsä ihan tosi hyvin vaikka prässätessä yleensä keltainenkin väri haalistuu. Kysyin oliko äiti just sen poiminut ja kuivannut, mutta äiti hymyili silleen ko sillä on jotku mahtijutut tai salaisuudet mielessä ja äiti sanoi, että se kukka on yhtä vanha kuin minäkin. Oli jännä. Laitoin sen kukan takaisin paikoilleen. Mietin, että oliko isä ehkä poiminut sen äidille silloin joskus ko ne oli vielä samassa maailmassa yhtä aikaa. Musta kyllä tuntuu, että oon nähnyt niitä kukkia sidhemailla, että siksi se varmaan on säilynyt niin hyvin kerta siellä kukatkin on parempia.

 

Aattelin kysyä sitä sir Cinensiltä että ko kevät tulee, että haluaako se tulla kanssa sinne Oxfordiin lukemaan niitä kirjoja kerta sille on tarttunut lukeminen ihan hyvästi. Voitas vaikka matkalla yrittää opetella niitä kasveja mitä siinä sen antamassa kirjassa on joita en ole vielä oppinut.  Kerta ko mä kerrasti kävin sen kanssa lähimetsässä, että voisin näyttää ihan vaan miten sitä pajunkuorta kerätään nii kaikki kattoi vähän oudosti kun palattiin ja mun ritari kolisteli puskissa ja yritti kauheasti olla piilossa nii en sitten paljastanut sitä ettei sille tule paha mieli. Että ehkä sitten Oxfordin reissulla saataisiin oikeasti rauhassa opetella niitä kasveja kun niillä ois muitakin tyyppejä eikä ne kaipais just meitä kahta.

————————————————————————————————

******************

Kirje Indegille:

 

Hei äiti!

 

Toivottavasti voit hyvin. Minä voin hyvin.

 

Meillä kävi sellain, että käytiin sidhejen mailla, ja siinä meni sitten kaksi vuotta tämän maailman aikaa. Että anteeksi, jos olette olleet minusta huolissanne, mutta asialle en sinänsä mahtanut mitään, kun piti hoitaa semmoinen petturiritari pois keijujen luota ja siinä oli kolme tehtävää, joista yhteen meinasin kuolla, mutta arvasin, että se kuningas on järjen miehiä ja sillä on herkkä kohta rohkeille. Ois siinä kuollut kyllä moni muukin, että olisi sinänsä ollut sääli se. Sääli oli myös se, etten nähnyt yhtään kirahvia, mutta elefantin kuitenkin. Valitettavasti jouduin syöttämään hänet jätille, kerta me tarvittiin häneltä sellainen pata, joka ei keitä pelkurin lihaa. Että sitten pahoittelin sitä iltarukouksessa, kuten olette neuvoneet.

 

Oli siellä toinenkin jätti, hän oli rouva ja kovasti miesten perään. Lainasisko puhu hänelle oikein hyvin, mutta silti piti muuttua jättiläishämähäkiksi ja purra sitä jättiä sitten. Että saatiin ritari vapaaksi. Oikeasti todella avuttomia nämä ritarit, niitä ei voi päästää minnekään yksin.

 

Sen kolmannen koetuksen minä kerroinkin jo, mutta oikeasti tärkeintä koko reissussa oli se, että sain kaulajutun, joka muuttaa basiliskin ihmiseksi!! Sitä meidän basiliskia on moni ritari meinannut käydä tappamassa, mutta jos hän onkin ihminen niin sitten ei pyöri kananaivoiset ritarit metsissä hänen perässään. Ainoa järkevä ritari taitaa olla se mun ritari ja Krn kanssa vähän. Kuitenkin, odotan innoissani, että voin tarjota arvon basiliskille mahdollisuutta tutustua ihmisten maailmaan. Vaikka varmaan vihaa ihmismuotoa, ollaanhan me aika avuttomia heikäläisiin verrattuna. Mutta jospa hän ei pahasti siitä loukkaantuisi.

 

On oikeasti harmi, ettei voida kertoa, kuinka se yksi basiliski puolusti tiluksia. Vähintään yhtä urheasti kuin se ritari, jonka tytär on nyt aseenkantajana paitsi ettei sitä saanut kertoa, mutta uskon, että teillä ei ole tarvetta tätä salaisuutta levitellä.

 

Toivottavasti katumusharjoituksenne sujuvat hyvin. Minäkin olen muistanut rukoilla lähes joka ilta. Paitsi kun oltiin keijujen luona, niin unohdin, paitsi sen elefantin takia rukoilin, niin nythän olen unohtanut rukoilla parin vuoden edestä. Toivottavasti Taivaan Isä ja isä Taivaassa ymmärtää, että oli kiireitä. Lupaan rukoilla nyt sitten aamuin illoin.

 

Ceridwen

**************

————————————————————————————————

Kirje Indegiltä, maatuu metsänpohjalla, sillä basiliski on syönyt kirjekyyhkyn:

Rakas tyttäreni. Olen voinut hyvin ja harjoitukseni ovat edistyneet. Tunnen isäsi läsnäolon hetkittäin ja hänen rakkautensa kietoutuneena Jumalan valoon.

Minua huolettaa tämä basiliski. Ymmärrän, että haluat suojella luontokappaletta, mutta varoitan sinua. Vaikka basiliski ottaisi ihmisen muodon, se pystyy silti sylkemään happoa. Eikä se tunne ja ajattele kuin ihminen. On tärkeää, että sinäkin pysyt ihmisenä, nöyränä Jumalan palvelijana. Vaikka basiliski jättäisi kehosi rauhaan, sielusi on kuitenkin vaarassa.

Harkitse, rakas tyttäreni.

Siunatkoon Isä sinua ja suojatkoon askeleitasi,

Äiti

***************
Oxfordin miehityksen melskeissä kukaan ei kaipaa Ceridweniä. Hyvä niin, sillä hän on juuri tajunnut olevansa raskaana eikä kaipaa kenekään neuvoja siihen. Ihmisillä on niin paljon mielipiteitä. Samalla, kun siunaus pitää hänen mielensä keveänä, häntä kaihertaa, ettei mennyt basiliskinsa luokse. Isän viesti kourassaan hän menee puhumaan rakkaalleen.

Hän pahoittelee, ettei kulkenut portaita alas, vaan lähti ylös ja kertoo miten seurasi enteitä. Ceridwen toivoo, ettei Lilith ole kovin pettynyt basiliskiin, koska ei saanut Ceridweniä alas. Mutta ylhäällä odotti isä ja tämän siunaus ja Ceridwen kunnioittaa isäänsä, jonka hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta hänen äitinsä on kertonut monta tarinaa.

Ceridwen kertoo olevansa raskaana. Ja hän haluaa nähdä äitinsä. Ceridwen pyytää basiliskinsa mukaan vaikka samalla pelkää, että tämä on pahoittanut mielensä Ceridwenin päätöksestä portaissa. Basiliski on kuitenkin hänelle rakas.

Basiliski kätkee tunteensa. Hän on kuunnellut Ceridwenin rönsyilevää selontekoa ja pahoittelua samalla, kun tämä on punonut monimutkaista palmikkoa basiliskin vihreisiin hiuksiin. Ceridwen on hänen lähellään ja se on hyvä. Hänen lämpönsä säteilee basiliskiin kuin auringon lämmittämästä kivestä. Hän istuu ja odottaa kärsivällisesti, kunnes Ceridwen on tyytyväinen kampaukseen. Pienestä peilistä basiliski näkee, että Ceridwen on koonnut hänen hiuksensa kruunuksi ja pujottanut henkäyksen ohuen kultaketjun lahjaksi rakkaalleen.

Basiliski ei aio jättää Ceridweniä, vaikka tämä valitsikin toisin portaissa. Ceridwen on kuitenkin hänen. Ja tämän mukaan myös lapsi on osaksi hänen, ja vaikka vanhemmuuden tunteita ei basiliskeille muodostu, kuulostaa sekin mukavalta. Hänen painaa hellän suudelman Ceridwenin kädelle ja katsoo ylös tämän eriparisiin silmiin. Basiliski tietää, miten vaikeaa Ceridwenillä on ihmisten kanssa. Epäilemättä hänen raskautensakin on jotenkin epäsopivaa hänen sukulaistensa mielestä.

Ceridwen elää jatkuvassa pelossa olevansa vääränlainen, epäsopiva, halveksittava. Hän kätkee sen hyvin, mutta basiliski tuntee Ceridwenin. Hän muistaa, miten murtunut nainen oli ollut, kun he olivat jääneet kiinni ensimmäisellä matkallaan Oxfordiin. Oli vaatinut monta yöllistä hetkeä syleillen, että basiliski oli saanut Ceridwenin taas hymyilemään.

Ne olivat olleet hämmentäviä aikoja myös basiliskille, joka oli saanut uuden kehon. Ceridwenin oli ollut tottuneempi kertomaan naisen kehosta ja miten se toimii. Vino hymy karkasi basiliskin huulille, kun hän muisti, miten Ceridwenin käsi oli liukunut hänen vatsansa yli, sivellyt reisiä ja sitten esitellyt sen tuntemusten ryöpyn, jonka naisen keho voi kokea. Tuttu syke jalkojen välissä saa basiliksin nuolaisemaan huuliaan.

Ceridwen rentoutui. Hänen rakkaansa hymyili, ehkä tämä oli tyytyväinen Ceridwenin anteeksipyyntöön. Ehkä hän ei ollut basiliskin silmissä täysin epäkelpo.

- Minä tarvitsen nimen, basiliski sanoo yllättäen nousten samalla ylös.

- Niin, oletko löytänyt mieluista?

- Haluaisin, että sinä annat minulle nimen.

- Minun pitää miettiä sitä, en halua antaa huonoa nimeä, Ceridwen vastaa pyynnön suuruudesta häkeltyneenä.

- Kaikessa rauhassa, basiliski vastaa ja suutelee Ceridweniä, painautuu tätä vasten. Ceridwen vastaa ja basiliski aistii häivähdyksen epätoivoa. Eihän sellainen sovi. Hänen kumppaninsa ei sovi tuntea itseään huonommaksi, kelvottomaksi. On aika vakuuttaa Ceridwen ja basiliski on oppinut hyvän yhdistelmän kuiskauksia ja kosketuksia. Vyötärön kaarta seuraten hän liuttaa kätensä Ceridwenin selkään ja painaa naisen lähelleen. Kieli löytää toisenlaisen kaaren kaulalta ja Ceridwen henkäisee. 

Niin annoin hänelle sitten nimen Tiamat. Se löytyi yhdestä monista kirjoista joita Oxfordin kirjastossa on ja vaikkei basiliskit merikäärmeitä olekaan niin samalla ratkesi se, että kun basiliski on nainen kuten nyt niin hän on Tia ja kun hän on mies hän on Mat. Tiamat tykästyi nimeensä ja se on hienoa kerta en olisi ehkä keksinyt parempaakaan.

Kerta sain isältä Taivaasta viestin niin päätin lähteä tapaamaan äitiä. Samalla selvisi että olen raskaana niin haluan kyllä äidin lähelle kerta häntä ei varmaan hätkähdytä millainen vauva sieltä sitten tuleekin. Tiamat lähti mukaan mikä on hyvä kerta en olisi halunnut olla ilmankaan. Vatsa on jo aika iso, mutta meillä on hyvin aikaa matkata. Minun ritarini on ollut aika mököttävä ja mua epäilyttää, että sitä vähän pelottaa nähdä äitiä. Elmond taas on ollut aika ilahtunut mun tilasta (niinko tähän raskauteen viitataan) ja aika huomaavainen. Silleen huonosti kuitenki että Tiamat on ollut mustasukkainen niin on pitänyt etäisyyttä. Mikä on hyvä kerta siinäkin on joku juttu, ettei aseenkantajilla ois kauheesti asiaa leideille.

Äiti oli aluksi aika myrskyn merkki kun näki missä "tilassa" mä sinne saavuin. Esittelin hänelle Tiamatin ja ennenkuin äiti alkoi mitään manaamaan niin kerroin saaneeni viestin isältä. Äiti oli ihan riemuissaan sen jälkeen ja sanoi Tiamatille, että jos hänen miehensä voi siunata lapsenlapsensa ei hänellä ole asiaan puuttumista. Meinasin antaa viestin äidille, mutta hän vaati, että pidän sen mukanani ja mietin isäni sanoja.

Muutenkin äiti lämpeni Tiamatille kerta kerroin että tämä on se sama basiliski joka oli meidät jo kertaalleen pelastanut. Mutta sitten äiti huomasi sen polttaman ja vaikka kuinka yritin sanoa että se oli onnettomuus kerta en ollut ottanut vaatteita mukaan niin se myrskysi Tiamatin kimppuun ja raahasi sen kammioonsa eikä välittänyt yhtään että Tiamat sähisi. Yritin kuunnella ovella, mutta en erottanut kun sen että äiti huusi. Olisi luullut, että Tiamatkin olisi huutanut vastaan, ei se yleensä purematta niele syytöksiä. Tai ruokaa. Paitsi jos on basiliskina.

Basiliski otti sisar Indegin ryöpytyksen vastaan. Olihan Tiamat itsekin katunut, miten oli suutuspäissään sylkäissyt niin, että Ceridweniin oli osunut. Hänen edessään raivosi nainen, joka vuosia vuosia sitten oli pitänyt basiliskia omanaan. Nyt basiliski oli vapaa, mutta kuitenkin yhä sidottu naiseen Ceridwenin kautta. Lilith tunsi sisar Indegin myös. Tiamat olikin varuillaan – mahdinkäyttäjät saattoivat olla arvaamattomia, myös sellaiset, jotka tekivät katumusharjoituksia.

Indeg nappasi Tiamatin leuasta kiinni ja tuijotti tämän silmiin. Naisen sanat tippuivat tämän huulilta päättäväisinä:

- Sinä olet vienyt Ceridweniltä mahdollisuuden tavalliseen elämään, rauhaan ja arkeen. Sinun takiasi Ceridwen ei koskaan mene ihmisen kanssa naimisiin. Sinun takiasi hänen tiensä Taivaaseen on tarpeettoman vaikea.

Tiamat kuuli kyllä Indegin sanat, muttei hahmottanut miksi mikään tämän mainitsemista asioista olisi ollut tavoittelemisen arvoista.

- Taidat itsekin tietää, ettei tavallinen elämä ole koskaan ollut vaihtoehto Ceridwenin kaltaiselle, Tiamat vastasi silmää räpäyttämättä. Indeg päästi irti ja käänsi selkänsä basiliskille.

Ehkä se huutaminen nyt sitten auttoi, ainakin Tiamat ja äiti on tullut paremmin toimeen. Tiamat on suloisen avuton kasvavan vauvan suhteen, munissa olevat vauvat eivät sätki äidin vatsaa vasten niin, että välillä piirtyy ihon läpi käsi, välillä jalka. Onneksi oon Hopealehvän hovissa nähnyt paljon erilaisia tiloja. Äiti on auttanut paljon kerta tietäähän se, millaista on olla tiloissa.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Indeg rukoilee:

Rakas mieheni,

kiitos, että siunasit lastasi ja suojasit häntä. Lapsenlapsesi on nyt syntynyt terveenä tähän maailmaan vaikka epäilen, ettei hän täysin kulje tämän maailman puolella. Mutta tiedämme kumpikin, ettei tyttäremmekään ole täysin tästä maailmasta.

Olen puhunut paljon basiliskin kanssa siitä kuinka Ceridwen lopulta haluaa Taivaaseen meidän kanssamme ja ettei hänen tule sitä estää. En tiedä kuunteleeko hän sanojani, mutta selvästi tyttäremme on hänelle tärkeä.

Kiitos, rakas mieheni, armollisuudesta jota osoitat niin minulle kuin tyttärellesi. Odotan päivää, kun taas kohtaamme.

''''''''''''''''''''''''''''''

Synnytyksessä oli vain äiti, Tiamat ja minä kerta kukaan ei ollut ihan varma mitä sieltä on tulossa. Vauva tietenkin, mutta millainen. Kuitenkin vauva näytti ihan vauvalta ja oli täydellinen. Hän on tyttö niin annoin hänelle nimeksi Ethelinda kerta hän on kuitenkin kuninkaallista sukua Tiamatin puolelta. Jään äidin luokse imettämään lasta kerta vauvat kasvaa paremmin äitinsä kanssa alussa.

Tiamat on suhtautunut lapseensa basiliskin kylmästi, muttei mitenkään pahasti. Tietty häntä harmittaa kerta vauva vie paljon aikaa ja huomiota. Mutta onhan tuommoinen lapsi ihan erityisjännä! Tiamatia ärsyttää miten hitaasti Ethelinda oppii mitään. Äitiä näyttää huolettavan, ehkä se pelkää, että Ethelinda sylkee happoa tai jotain. Mä pidän Tiamatia kuitenkin hyvänä ja osoitan huomiota. Muutin itseni yhtenä päivänä isoksi käärmeeksikin Tiamatin iloksi, mutta joku oli nähnyt ja äiti ilmoitti, että muodonmuutoksia ei hyväksytä.

Totutan Tiamatin Ethelindaan. Isän tehtävä on kuitenkin suojella perhettä eikä se muutu miksikään vaikkei sillä hetkellä olisikaan mies.


 

 


 

 

Ceridwenin päiväkirja

Ruusu ja Miekka 2: Anarkian Aika Papatti johanna_verhio