Ceridwenin päiväkirja

Aloin kirjoittaa tähän kirjaan, jonka sain äidiltä viimeksi, kun nähtiin. Sehän oli ihan täynnä jotain ihme sotameininkejä koko paikka ja äiti varmasti siellä kappelissa kirosi parhaansa mukaan porukkaa, vaikka onhan se sanonut, että hänen pitää nyt sovittaa syntejään kerta haluaa nähdä isän Taivaassa. Mutta kuitenkin sitten kun olin vähän muuttunut kotkaksi ja repinyt silmiä päästä nii näin sitten äitiä ja juteltiin kuulumisia. Sain siltä tän kirjan ja äiti sanoi, että kirjoittaminen auttaa selkiyttämään ajatuksia, mutta ei sitten kannata sitä jättää lojumaan minne sattuu, kun naisilla pitää olla omat salaisuutensa. Niin päätin sitten, että kirjoitan tätä tällein sidheksi niin ei ihmiset kauheesti osaa sitä sitten lukea. Aika ovelaa! Vaikka keijut sitten tietenkin lukee, mutta se on ihan oikein, kun ne kuitenkin tykkää kauheasti salaisuuksista, koska ne on yleensä jänniä. Vaikka en kyllä tiedä saako nekään tästä mitään selvää kun en mä tiedä miten sitä keijujen kieltä kirjoitetaan. No, saavatpa nauraa mun kirjoitusvirheille sitten.

 

Opiskelut sen viisaan miehen luona (miksei ihmisten nimet tartu päähän, en ymmärrä?! Pikkuvelikin on vaan veli vaikka onhan se nimetty jonkun arkkienkelin mukaan. Sitten aina arvailen, että minkä niistä) on kaikkea jännää tieteilyä vaikka pääosin on ollut aika tylsää lukemista. Mutta ei ne kirjat ole ihan niin tylsiä kuin ne huoltajan (sen nimi alkaa E:llä) kirjoittamat kirjat pelagialaisuudesta tai jostain romanssijutuista. Muutenkin jotenkin turhan monimutkaista kaikki romanssijutut.

 

Oli vielä erikoisvaikea opiskella, kun sitä kaupunkia missä me oltiin, joku nimi silläkin varmaan on, mutta ainakin siinä oli vankat muurit, piiritettiin. Se viisas mies joutui sitten kauheasti miettimään niitä juttuja, että millä siitä selvittäis. Koko ajan joku tako porttia, mutta sitä ei saanut mennä avaamaan kerta ne ois sieltä tullut tappamaan, polttamaan ja raiskaamaan ja mä oisin joutunut viiltämään oman kurkkuni auki ja se ei kyllä ois kivaa. Mä en oo yhtään varma kuka mua odottais toisella puolella. Ja aattelen kuinka pettynyt isä ois, jos en sitten päätyiskään sinne Taivaaseen. Velikin vaikuttaa olevan siihen suuntaan kallellaan. Äiti varmaan ymmärtäis, vaikken pääsiskään Taivaaseen. Silläkin on kuitenkin prosessi kesken sen homman suhteen.

 

Se mun ritari kysyi mitä mieltä mä olen piirityksestä. No mä kerroin miten ärsyttävää se on kun ei pääse kunnolla opiskelemaan. Hirveen epäkäytännöllistä. Voisko ne toiset vaan lähteä pois? Vai pitääkö ne vaan kaikki tappaa, että niistä pääsee eroon ja jatkamaan omaa elämää? En tiiä.

 

Menin tapaamaan sitten viisasta miestä eikä sillä taaskaan ollut aikaa mulle, kun sen hiekkalaatikko oli mennyt ihan sotkuun. Menin sitten kirjastoon ja aattelin, että nyt etin sieltä kunnon aseen ohjeen. Vois vaikka heittää jotain räjähtävää niiden niskaan. No, en tietty ehtinyt, kun joku kaapu istui mun paikalla. Ja tarkotan vaan kaapua, se siitä läpsähti maahan, kun sitä kosketin. Siltä jäi jälkeen lappu ja menin sitten viisaan miehen luokse sen kaavun ja lapun kanssa ja kerroin mitä kävi. Se oli ihan kiinnostunut ja sanoi, että sitä viisautta vois löytyä lisää Oxfordista. Se nimi jäi mieleen, kun mun mielessä se vääntyi Härkäketuksi. Ihan hassua, miten niin käy, että tulee vaan joku mielikuva sanasta. Ja sitten mietin vähän aikaa sitä mimmonen ois härkäkettu ja oisko semmoisia kuitenkin olemassa.

 

No mut se piiritys sitten päättyi johonkin. Mun ritari sanoi, että me oltiin oltu jotenkin ylivoimaisia, mutta en mä ainakaan ehtinyt ees heittää niiden niskaan mitään. Sieltä tuli se Sir Tirskahdus (ei ole sen oma nimi, mutta sen nimestä tuli se jotenkin mieleen) ja se oli ihan, että nyt tarvitaan noitahommia. No lupasin auttaa, vaikka enhän mä mikään noita oikeesti oo. Tai siis en ainakaan usko, vaikka sanoohan ne, että eriväriset silmät on noidan merkki, että silleen Sir Tirskahdus vois olla myös oikeassa.

 

Lähdin sitten sen sirin kanssa kattomaan jotain kaveria, joka oli loukkaantunut. Mutta eihän se edes muistanut, minne se oli sen jättänyt! Aattele, että unohtaa kaverinsa. Ei tainnut olla tärkeä kaveri sitten kuitenkaan. Niin sitten tein, mitä silloin kun metsä yrittää peittää ja menin vaan pokkana johonkin suuntaan ja päätin, että siellä se on. No siellä oli joku kappeli ja siellä se kaveri sitten makasi, mutta se oli kuollut jo. Mutta olipa kaunis ruumis sanonpa vaan! En oo nähnyt noin vaikuttavaa tyyppiä elävien keskuudessa ja hetken vähän mietin, että onko nyt jo liian outoja mun mieltymykset, mutta sitten se puhui mulle jotain mystistä ja olin ihan helpottunut. Mutta samalla se aiheutti mulle jonkun kamalan kohtauksen. Tai se oli aluksi kamala, mutta sitten aattelin, että ei voi olla pahempi ko se, mitä siellä suolla oli ja musta tuntuu, että mä ymmärrän nyt enemmän, miten tää oma ruumis toimii. Että se on elävä, kun mun henki on siinä ja mun henki voi sitten pitää siitä ruumiista huolta. Oikeesti tosi vaikea selittää, mutta mä ymmärsin.

 

Huoltaja halus mut sitten takas Camelottiin (muistan nimen, koska siitä tulee mieleen kameli, mitä meillä oli metsässä, mutta joiden olemassaoloon esimerkisi Krn ei kyllä usko ollenkaan). Niin me mentiin sitten sinne. Matkalla basiliski oli tappanut hevosen ja ratsastajan ja selitin siitä sitten mun ritarille, mutta musta tuntui, ettei se ihan tajunnut. Ihan hyvä, koska multa taas livahti, että äidillä oli semmonen ollut ja siitä ei silleen saisi kertoa. Mutta sitten me nähtiin jotain ryysyporukkaa, joiden kylään oli hyökätty ja mä olin sitten valmiina heti auttamaan vaikka mun ritari oli sitä mieltä, että nyt äkkiä kotiin kerta on basiliski liikkeellä. Oikeesti, musta välillä tuntuu, että se on vähän raukka. No en suostunut tietenkään vaan hoisin niiden ryysytyyppien haavoja ja mentiin yhtä matkaa kotiin.

 

Kotona oli kiva kuulla, että lainasisko (se, joka ei oo oikeesti sisko, mutta on mulla niinku lainassa) oli tappanut jonkun hirviön tikarilla. Mietippä! Ja mulla on ritari, joka pelkää basiliskia. Mutta ei se mitään, se mun ritari on kuitenkin hyvä tyyppi ja antaa mun tehdä aikalailla mitä haluan, vaikka onkin kamalasti huolissaan kaikesta.

 

Sieltä tuli kanssa sellainen lady, joka halusi aseenkantajaksi. Niin mä sitten järkkäsin sen sitten mun ritarille nii mulla on nyt sitten myös aseenkantaja mukana. Sitä ei saa kertoa, että se on nainen, kun se on nyt taas joku ongelma näille kymreille. Nii mä oon sitten ihan hys hys ja me keksittiin, että sen nimi on Elmond. Se sana muistuttaa mantelia, vähän niinkun sen silmät.

 

Sitten tulikin suonoita hakemaan mua. Henget oli kertonut sille, että mua tarvitaan suolla ja mä sitten lähdin. Krn lähti kanssa, koska sillä oli jotkut omat pakanat mielessä. Että käytiin usvaisessa metsässä juttelemassa niille ja ne oli ihan myönteisiä. Mun ritari ja Elmond tuli tietty kanssa mukaan ja olin iloinen sen mun aseenkantajan puolesta, että se pääsi heti hommiin mukaan.

 

Suolla sitten kerrottiin, että mun pitäisi vapauttaa hirviö tuhkatammesta. Olin ihan mielissäni, koska kuulosti niin jännältä. Krn ja mun ritari oli vähän, että apua, mitähän tästä, mutta mä ja mun aseenkantaja oltiin, että eespäin! Nii sitten mentiin sinne puulle ja mua kauheesti kiinnosti, mikä hirviö siellä on. Mutta ennenko ehdin jysäyttää niin sinne tuli se lady ja sir, jotka viimekski tapasin suolla ja ne oli silleen, että ei! Jumala oli sanonut, että ei saa, että sieltä tulee seitsenpäinen lohikäärme. Krn oli sitten ihan että homma seis, kerta maailmanlopun peto, seitsenpäinen lohikäärme, nousee merestä ja sitten maailma loppuu. Vähän alkoi mietityttämään, että onko tää järkevää ja onko tää taas joku, missä pitäis olla vaan rauhassa ja miettiä. Mietin esimerkiks, että pitääkö se lohikäärme nyt vapauttaa, että se voi sitten siirtyä sinne mereen odottamaan sitä maailman loppua?

 

Mutta sitten se sir kehtas epäillä, että millä mä edes puun halkaisisin ja sitten mä kimpaannuin. Ritarit on koko ajan haastamassa toisiaan ja mä otin sen sitten haasteena. Että näytetäänpän herra ritarille, miten se puu oikein halkastaan ja mä sitten matkustin pilviin etsimään kipinää ja sieltä se sitten löytyi ja jysäytin sen puun sitten pirstaleiksi. Oppi ehkä se sir. En tiedä, kun sieltä tulikin sitten semmoinen moskiittoparvi ja aika kiire karkuun.

 

Niin nyt täällä sitten jyllää tämmönen kulkutauti ja vähän mietin, että oisko sittenkin pitänyt jättää se puu halkomatta, mutta ois voinut jumala ottaa vaikka suoraan yhteyttä muhun ja sanoa suoraan eikä lähettää tommosta turhan tärkeetä ritaria estämään. Sitä ladya ois voinutkin kuunella enemmän, mutta eihän se kauheesti puhunut, kun ritarit halusi siinä keskenään vääntää. Se suonoita oli kuitenkin ihan kiva ja kohtelias, että mieluummin sitä auttaa ko jotain urpoa. Että mä aattelen, että se jumala nyt siellä sitten kostoksi laittoi kulkutaudin, kun en uskonut. Mut ehkä isä saa sille puhuttua järkeä, että ei ole täysin mun vika tämä. Oon nyt kuitenkin yrittänyt auttaa sairastuneita ja tiään, että äiti tekee niin kanssa, että ehkä tää tästä vielä helpottaa ja jumala näkee, etten ole ihan kamala tyyppi. Tästä voisin oikeestaan kertoa äidille, kun se kuitenkin tajuaa näitä hirviö/vitsaus hommia. Ettei ihmettele, että mistä tämäkin nyt tuli.

 

-——————————————————————————————-

-——————————————————————————————-

Tänään oli sen Krn kaverin häät. Tai siis piti olla, mutta ne peruuntui kerta sulhanen oli tehnyt munkkivalan. Koska Jumala oli kuuleman mukaan lähettänyt sanan yhden toisen ritarin mukana ja mä en kyllä oikeasti ymmärrä, miksi kaikki celestiaaliat ja henget ottaa yhteyttä ihan toisiin tyyppeihin sen sijaan, että sanois vaan suoraan. Kieroja ko sidhet. Lainasisko oli siitä ihan vihoissaan ja niin oli morsiammen velikin ja sitten oli kamala kaksintaistelu ja koska ritarit on tyhmiä, niin ne päätti sitten mennä hevosilla ja tietenkin Krnin kaveri kaatoi hevosensa ja sen hevosen jalka katkesi enkä osannut hoitaa sitä ja sitten se kaveri tappoi sen hevosen siihen. Vihaan ritareita enkä ymmärrä niiden sekoiluja. Jotenkin jonkun kunnia nyt palautettiin, mutta se hevonen kuoli kyllä ihan turhaan. Eikä mulla ole mitään hajua miten se kunnia siinä sitten palautui ja miten se voi olla niin tähdellistä.

 

Siinä hevosessa oli keltaisia paiseita. Että ois se ehkä voinut kuolla muutenkin aika pian. Harmittaa, että eläimiinkin tää vitsaus, jonka mä taisin vapauttaa, osuu.

 

Ennen niitä häitä sitä morsianta jännitti ja se tuli kysymään siskolta apua. Niin opin paljon sitten niistä vaimon velvollisuus hommista, mutta ei ne sitten ihan kauheesti velvollisuuksilta kuulostanut. Tai siis aika jännää mitä kaikkea sitä voikaan toisen kanssa tehdä.  Mutta ei kyllä niin jännää, että jaksaisin perehtyä, kun voisi vaikka selvitellä niitä juutalaisjuttuja.

 

******************

Kirje Indegille:

 

Hei äiti!

 

Toivottavasti voit hyvin. Minä voin hyvin.

 

Tänne Camelotiin saapui joukko metsäpakanoita. Pakanat ovat jotenkin innostuneet minusta, mikä on minusta ihan jännää, mutten tiedä kauanko rakas siskosi jaksaa katsella heitä, jos he aikovat tännen tulla useamminkin minua tapaamaan, kun on itse kuitenkin harras pelagialainen ja kristittyjen kuuluu kai vähän olla erimielisyyksissä pakanoiden kanssa. Toisaalta siedetäänhän täällä roomalaiskatolilaisiakin, joten ehkä nämä menee siinä samassa vieraanvaraisuudessa. Mutta luulen, että se sietäminen johtuu siitä, että jotkut roomalaiskatolilaiset on ihan hyviä tyyppejä niinkuin esimerkiksi isä.

 

Aiheessa pysyäkseni, nämä pakanat saapuivat joukolla ja heillä oli heidän eräänlainen johtajansa, jota kutsun Accoksi, mukana. Hän oli ihan kuolemankielissä ja hänellä ja hänen heimollaan oli keltaisia paiseita, mutta kukaan muu ei tuntunut näkemään niitä paiseita. Olin nähnyt samanlaisia paiseita aiemmin eräällä hevosella.

 

Kuten tiedätte edellisestä kirjeestäni, tulin vapauttaneeksi vitsauksen maailmaan ja epäilen, että nämä keltaiset paiseet ja kulkutauti ovat sen peruja. Siksi ehkä minä näen ne, mutta kukaan muu ei. Mieleeni kuitenkin tuli, että sinä voisit nähdä ne myös. Jos näet, niin tautiin tepsii basiliskin myrkky. Hän oli ystävällinen ja antoi sitä minulle ihan vain kun nätisti pyysin. Ehkä hän on sukua sille basiliskille, joka suojeli meitä aiemmin. Minun ritarini oli niin viisas, että antoi minun mennä yksin. Jos hän olisi tullut mukaan, basiliksi olisi varmaan säikähtänyt ja sitten tappanut meidät. Annoin minun ritarilleni kiitokseksi basiliksin suomun. Ja tein toisista korvakorut.

 

Toivottavasti katumusharjoituksesi etenevät hyvin. Minäkin olen opiskellut ahkerasti.

 

Ceridwen

**************

Lainasiskon häät oli hienot. Olisi ne voinut kuulemma olla hienommatkin sanoi lainasisko, mutta ehkä se oli siksi kerta lainasisko on ennenkin naitu niin sitten ei niin enää jaksa järjestää. Mutta jännää oli se, että se sama kaveri pitkine sormineen, joka yritti lumota minun perhettäni aiemmin ja jonka sitten hääsin soitteli puutarhassa harppua. Olin ihan valmiina häätämään sen taas, mutta tällä kertaa se oli enempi juttutuulella ja vähemmän pahantekomielessä. Se kutsui meidät usvan taakse jonnekin paikkaan, missä se ei tykkää noidista, mutta joka on muuten hyvä paikka. Se oli kai Avanto tai joku sellainen paikka. Niistä noidista tuli mieleen ne äitin entiset nunnakaverit, jotka oli pahan vallassa kaikki ja teki pahoja noitajuttuja eikä hyviä niinkuin äiti nykyään tai minä. Että en tiedä menisinkö sinne ihan heti, mutta ainakin ottaisin basiliskin mukaan kerta ne on hyvä sylkemään noitia alas taivaalta.

 

Se pitkäsorminen ennusti meille, että lainasiskosta tulee kuningatar ja sen mies kuolee. Minä seisoin tienhaarassa ja toinen tie vie syvyyksiin ja toinen nostaa taivaisiin, mutta molemmat vievät pois rakkaitteni luota. Kuulosti todelta tyhmältä lähteä muka ihan yksin, mutta sitten aattelin, että mun ritarin ja Elmond ois varmaan kuitenkin mukana kerta niitä ei ehkä lasketa rakkaiksi vaikka mun ritari onkin vähän niinkuin perhettä.

 

No mutta lainasisko oli ihan suruissaan siitä, että sen mies kuolisi ja sitten se teki tarinavaihtokaupan Pitkäsormisen kanssa. Selvisi, että ritari tappaa lainasiskon miehen ja sen ritarin kilvessä on miekka. Jotenkin voi arvata, että joku tyhmä ritari metallikuoressaan olisi just niin tyhmä, että liikkuis murhamielellä kerta ei niitä tunnu muu kiinnostavan. Ruusut oli muutenkin juttu, kun sisko myöhemmin tuli todella kauniin ruusun kanssa ja kysyi voisinko tutkia ja kyllä mä sitten tutkin kerta mä kennaan nää jutut ja se ruusu oli tosi jännä.

 

Se ruusu vei mut matkalle ja siellä oli taas niitä pakanoita. Että selvästi se ruusu oli jotain pakananoituuden tuotetta kerta sitä niin hirveesti ne pakanat kiinnosti, itteä ei erityisemmin vaikka ne onkin ainoita, jotka kennaa, että mä osaan jotain ihan järkevääkin niiaamisen ohella. Siellä oli semmonen nainen joka oli joku nunna ja se oli väijyttämässä Accoa ja sen kavereita, jotka väijytti kaurista. Eka aattelin, että antaa niiden väijytellä toisiaan, mutta sitten mä kennasin, että kun on jonkun hengen pelastanut, niin ko mä Accon ja sen heimon, niin sitten niistä on vähän niin ko vastuussa. Että hukkaan ois mennyt senkin basiliskin myrkkylahja, jos ne nyt sitten väijytettäis hengiltä. Niin varotin niitä sitten, mutta sillä nunnalla oli koiria mukana ja ne koirat raateli mua. Onneksi lainasisko osaa parantaa ja oli just saanut äidiltään häälahjaksi semmosen erityisen ristin. Niin ei sitten käynyt pahemmin. Mutta ehin huomata, että sillä nunnalla oli kaverina kanssa semmonen ritari, jolla oli ruusu kilvessä. Se ratsasti ruskella hevosella, jolla oli valkoinen läiskä ja mä varmaan tunnistan sen hevosen kyllä sitten kun en mä noita ritareita erota toisistaan.

 

No lainasisko sitten selvitteli sitä asiaa enemmän ja se on ehkä joku epäkuollut se ritari kerta se on yhä hengissä vaikka siitä jutusta, josta oli se ruusu kasvanut oli jo aikaa. Mutta tää on ehkä enemmän siskon heiniä. Se on niitä ennenkin puukotellut.

 

Sain tänään lahjaksi kirjan. Se kertoo roomalaisista yrteistä ja siinä on tosi hyvät kuvitukset! Kasveista on piirretty hyvät tuntomerkit – juuretkin – niin kyllä tuntuu, että mä opin tästä kovasti. Mä sain sen kirjan siltä ritarilta, jonka siskon Krnin kaveri jätti hääpäivänä. Se oli sittenkin ihan järkevä tyyppi ja se kauheesti kyseli multa juttuja. Niin kerta se oli antanut mulle lahjan niin mä sitten tarjouduin vastalahjaksi opettamaan sen lukemaan. Sen ritarin nimi muistutti cinensistä, niin ko trollius cinensis eli kesäkullero. Niin se on sitten hänen nimensä minulle eikä sir Cinensis ole ainakaan vielä pahastunut uudesta nimestään. Mutta ehkä pahastuisi, jos kuulisi, että se nimi tulee sellaisesta keltaisesta kukasta.

 

Muistan ko löysin äidin Raamatun välistä keltaisen kukan. Se oli säilyttänyt värinsä ihan tosi hyvin vaikka prässätessä yleensä keltainenkin väri haalistuu. Kysyin oliko äiti just sen poiminut ja kuivannut, mutta äiti hymyili silleen ko sillä on jotku mahtijutut tai salaisuudet mielessä ja äiti sanoi, että se kukka on yhtä vanha kuin minäkin. Oli jännä. Laitoin sen kukan takaisin paikoilleen. Mietin, että oliko isä ehkä poiminut sen äidille silloin joskus ko ne oli vielä samassa maailmassa yhtä aikaa. Musta kyllä tuntuu, että oon nähnyt niitä kukkia sidhemailla, että siksi se varmaan on säilynyt niin hyvin kerta siellä kukatkin on parempia.

 

Aattelin kysyä sitä sir Cinensiltä että ko kevät tulee, että haluaako se tulla kanssa sinne Oxfordiin lukemaan niitä kirjoja kerta sille on tarttunut lukeminen ihan hyvästi. Voitas vaikka matkalla yrittää opetella niitä kasveja mitä siinä sen antamassa kirjassa on joita en ole vielä oppinut.  Kerta ko mä kerrasti kävin sen kanssa lähimetsässä, että voisin näyttää ihan vaan miten sitä pajunkuorta kerätään nii kaikki kattoi vähän oudosti kun palattiin ja mun ritari kolisteli puskissa ja yritti kauheasti olla piilossa nii en sitten paljastanut sitä ettei sille tule paha mieli. Että ehkä sitten Oxfordin reissulla saataisiin oikeasti rauhassa opetella niitä kasveja kun niillä ois muitakin tyyppejä eikä ne kaipais just meitä kahta.

Ceridwenin päiväkirja

Ruusu ja Miekka 2: Anarkian Aika Papatti johanna_verhio